
Galleria Paperihuoneen ovelle oli pakko laittaa tiedote, että avajaisiin osallistuminen edellyttää kasvomaskia ja osallistujamäärä rajoitetaan kymmeneen henkeen kerrallaan.
Parhaimmillaan meitä oli paikalla yhdeksän ja kaikilla maskit. Tunsimme olomme turvallisiksi. Tarjoilukin oli mitoitettu minimiin. Karkkeja sai ottaa taskuun ja viiniä nautimme vasta jatkoilla.
Mari Blomroos-Heininen saapui avajaispäivänä Helsingistä kymmenen maalauksen kanssa. Osa niistä oli vielä kosteita viime hetken maalauksen jäljiltä. Galleriatyöntekijä Petrin avustuksella ripustus sujui rivakasti. Maalaukset löysivät paikkansa ikään kuin ne olisi suunniteltu tilaan. Ehkä näin olikin, sillä Marilla oli edellinen näyttely ”Outo puisto” pari vuotta sitten galleriassa. Hän on Paperihuone ry:n jäsen, vaikka asuukin pääkaupunkiseudulla.
Tunnelma oli lämmin. Avajaisvieraat olivat kiinnostuneita, mistä aiheet olivat peräisin. Mari on syntynyt Uudessakaupungissa ja meri on hänelle tuttu elementti. Maalaukset ovat ekspressiivisiä ja kuvaavat hyvin taiteilijan mielenliikkeitä.
Grafiikanpajan puolella on joulukuinen tunnelma. Pajalaisten; Marjaleena Etulan, Paula Jalassola-Huttusen, Pirjo Keskinen-Vennon, Anna Kolehmaisen, Tiina-Katriina Mustosen, Ulla Niskasen, Petra Sarasteen ja Päivi Toivosen ryhmänäyttelyn punainen lanka on sininen väri. Tekniikat vaihtelevat grafiikasta maalauksiin ja valokuviin, mutta kaikissa töissä on sinistä.
Molemmat näyttelyt ovat avoinna joulukuun kolme ensimmäistä viikkoa. Tervetuloa Meriruohon tunnelmiin ja Siniseen huoneeseen.
Hämeenlinnan kaupunkiuutiset julkaisi 9.12.2020 Riikka Heleniuksen jutun ”Paperihuoneessa tyrskyjä ja sinistä tunnelmaa”.
Teksti Marjaleena Etula / Valokuvat Tiina-Katriina Mustonen