Huhtikuu on täynnä koskettavia tunteita

Galleria Paperihuoneella Taru Salosen näyttely Unhola.

Vaikuttavat teokset puhuttelevat monia, jotka ovat kadottaneet läheisensä muistisairaudelle. Teokset ovat kauniita ja voimakkaita, Salosen tuodessa tyylitellysti esille karun ja surullisen puolen elämän katoavaisuudesta.

Näyttelyn nimi kuvaa henkistä tilaa, jossa ihmiseltä on kadonnut muisti ja sen mukana muu maailma sekä oma identiteetti. Unhola on myös fyysinen tila, johon ihminen unohtuu maailmalta. Unholassa ihmiseen jää jäljelle hiljaisuuteen sulkeutuneen ihmisen arvokkuus.

Näyttelyn työt ovat syntyneet vuosina 2018-21 Taru Salosen työstäessä äitinsä muistisairauden herättämiä tuntoja kuviksi. Ajan kuluessa Salosen suhde aiheeseen muuttuu ja se näkyy ilmaisussa, tekniikassa ja näkökulmassa. Galleria Paperihuoneen näyttely on viides Unhola- näyttelykokonaisuus.

Näyttelyn työt ovat grafiikkaa, puupiirroksia ja litografioita. Puupiirroksia Salonen tekee ns. häviävän laatan tekniikalla, jossa kuva rakentuu kaivertamalla ja vedostamalla värit kerroksittain yhdeltä puulaatalta. Vedossarjat ovat pieniä ja muuntuvia. Menetelmässä häntä viehättää puumateriaalin työstämisen ja maalauksellisuuden yhdistäminen. Työprosessin lopussa kaiverrettu puulaatta on kuin muistinsa kadottanut vanha ihminen, uurteinen ja tunnistamaton. Kuvat tallentuvat paperille, josta ne siirtyvät katsojien mielissä uusiksi mielikuviksi ja muistoiksi.

Taru Salonen on turkulainen taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Hän tekee pääasiassa puupiirrosta. Salonen on pitänyt viime vuosina aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän kuuluu mm. Suomen taidegraafikoihin ja Turun taidegraafikoihin. Unhola on Salosen ensimmäinen näyttely Hämeenlinnassa. Talvella 2023-24 Salosen puupiirroksia on esillä myös Hämeenlinnan taidemuseossa Suomen Puupiirtäjien seuran 10-vuotisjuhlanäyttelyssä.

Grafiikanpajalla tunteita herättäviä pastellipiirroksia lapsuudesta

Kasvun aikoja näyttely koostuu Päivi Toivosen pastellipiirroksista ja grafiikasta.

Toivonen on upeasti tavoittanut tunnelmat teoksiinsa käsinkosketeltaviksi ja samaistuttaviksi. Hän on muistellut lapsuuttaan ja hyödyntänyt vanhoja perheensä valokuvia pastellipiirrosten mallina. Teosten ajatuksena on tunteet ja tunnelmat, mitkä nousevat lapsuuden kokemuksista.

Kuinka samaistumme tunnetiloihin? Kuinka helppoa on asettua kuvassa olevan lapsen rooliin, kumman tahansa. Mitä me lapsuudessamme koemme yksilöllisinä tunteina ovatkin kaikille tuttuja ja samaistuttavia aiheita. Kuinka tärkeää on kokea tulevansa rakastetuksi ja millaiset arvet se jättää jos kokemus on jotain muuta ja tuntee jääneensä hylätyksi, edes pieneksikin hetkeksi. Ajatuksia herättelevää taidetta!

Lapsikuvistani aukeaa tarinoita, joita katsoja voi täydentää oman elämänsä tapahtumien ja elämänkokemuksensa avulla. Teosteni tunteet, kuten suru, epävarmuus, yksinäisyys, riippuvuus, sivullisuus, rakkaus ja kaipaus, ovat ikiaikaisia ja samastuttavia, mutta myös hyvin henkilökohtaisia. Lapsuutta kannamme mukanamme loppuun saakka.

-Päivi Toivonen