Joulukuun näyttely avattiin iloisissa merkeissä 2.12.klo 18. Marjaleena Etula sai gallerianäyttelyiden traditionaaliseen tapaan onnittelut ja kukat Paperihuone ry puheenjohtajalta Petra Sarasteelta sekä sihteeriltä Tiina-Katriina Mustoselta.
Marjaleena kertoi galleria- ja pajanäyttelyn teoksista ja tekniikoista. Gallerianäyttelyn neitoset ja fantasiakukat on maalattu akvarelli-ja akryyliväreillä sekä temperalla. Rouhea pinta on syntynyt veden ja sahanpurun avulla. Grafiikanpajan puolella on esillä akvarellimonotypiavedoksia.
Joulukuussa galleriatyöntekijänä aloittanut Jonnan kuvasi näyttelyä unenomaiseksi talvinäyttelyksi, jossa pitsihelmaiset neidot haaveilevat sadunhohtoisesta tulevaisuudesta ja fantasiakukat tuovat väriä ja toivoa kaamoksen keskelle. Hänen mielestään Marjaleenan eteerinen näyttely on kuin elämän eliksiiri ja muistutus siitä, että elämä kantaa meidät vielä kylmien ja vaikeiden aikojen yli.
Unikuvia ja mielenmaisemia
Aamukaste laskeutuu ja hämärä väistyy. Pitsihelmaiset neidot haaveilevat
sadunhohtoisesta tulevaisuudesta. Teokset tuovat valonpilkahduksen kaamoksen keskelle.
Ne kertovat, että elämä kantaa.

Paperihuoneella on ollut perinteisesti hyvät tarjoilut ja kauniit kattaukset, sama linja jatkuu.
Näyttelyn purkupäivänä teoksen ostajat hakivat maalauksen.
Päivitysilmoitus: tammikuun yllätysnäyttely | hikipisarat