Teksti Pirjo Keskinen-Vento, kuvat Tiina-Katriina Mustonen
Vuoden ensimmäinen gallerianäyttely Paperihuoneella on Mariliina Valkaman näyttely Herkullinen puutarha.







Gallerian seinällä kukoistavat eksoottiset kukat ja syötävän herkulliset hedelmät. Valkama käyttää kuvansiirtotekniikkaa, jolla hän on loihtinut puulevyille asetelmia, joissa puu kuultaa kuvien lomasta, tämä tuo kiinnostavaa rosoa tauluihin. Kokonaisuus ei ole dokumentaarinen vaan impressionistinen; saniaispensaassa voi kasvaa orkidean kukkia, omenat ja rypäleet kisailevat pienten luiden kanssa ympyrässä. Taulujen lisäksi kasvimaailmaa voi ihailla pienissä laatikoissa, joita on ikkunan vieressä.

Näyttelyn avajaisissa taiteilija toi esiin ihmisen osan hyötykasvien jalostajana ja käyttäjänä. Hän muistutti myös, että sana ”kulttuuri” tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Ihminen elää symbioosissa kasvien kanssa, käytämme kasveja hyödyksemme mutta luonnolla on myös oma maailmansa. Tämän maailman kanssa me elämme ja olemme riippuvaisia vedestä, ilmasta ja ravinnosta samoin kuin kasvit, jotka kasvavat puutarhassamme.
