Toivekuvia ja sarjakuvia

Galleria Paperihuoneella oli lokakuussa 3.10-29.10.2025 kuvataiteilijoiden Riikka Ruotsalaisen ja Satu Roposen näyttelyt.

Avajaisia vietettiin 3.10.2025 klo 18-20.

Ruotsalainen yhdistää valokuviinsa digitaalisia ja manuaalisia tekniikoita ja luo näin kiinnostavia kuvia, joissa on voimakkaat, hehkuvat värit ja joissa tutut asiat saavat yllättävän tulkinnan. Valokuvat näyttävät usein kaupungin näkymiä mutta erilaisina koosteina: kioski houkuttelee valollaan kulkijaa kadun varrella, rannalla myydään popcornia, puut ojentavat oksiaan syvänsinisessä illassa. Jossain on lasten kolmipyörä, joka tuo monelle muistoja mieleen, jäätelötötterö ja katuun piirretyt väriliitupiirrokset saavat ajattelemaan lapsuuden kesiä. Ihmisiä ei kuvissa näy mutta ihmisten luoma ympäristö on vahvasti läsnä.

Nämä kuvat kertovat kiinnostavaa tarinaa huomispäivästä.

Tulevaisuuden toiveet voivat olla juuri tällaisia.

Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa oli Riikka Heleniuksen juttu lokakuun näyttelyistä: Riikka Ruotsalainen pohtii teoksissaan tulevaisuuden toiveita.

Satu Roposen näyttely Sarjakuvan kulisseissa on kurkistus sarjakuvan syntyyn silloin kun se on vielä taiteilijan työpöydällä. Grafiikanpajan näyttelyssä on originaalisivuja sekä yksittäisiä kuvia tarinasta, joka julkaistaan albumina vuoden 2026 aikana.

Roponen piirtää pehmeällä akvarellikynällä mehevää viivaa, mustavalkoinen viiva ja laveeraus ovat hänen keinojaan. Sarjakuvan kulisseissa esittelee ihmisiä, maisemia ja rakennuksia ja näistä rakentuvaan tarinaan voimme tutustua ensi vuonna. Roponen kertoi, että sarjakuvan suuret mestarit kuten Hugo Pratt ovat olleet hänen innoittajiaan. Sarjakuvan hienous on siinä, että se sallii mielikuvitukselle vapaan temmellyskentän, sarjakuvassa jokainen taiteilija luo oman tapansa piirtää ja kertoa tarinaa.

Seinillä olevien taulujen lisäksi näytteillä on myös omakustanteena julkaistu sarjakuva Lissu ja Kerbe matkalla maassa. Naisen ja kissan seikkailussa on oikeaa mielikuvituksen lentoa.

Syyskuun yöstä versovat ja utuiset aamut

Teksti Pirjo Keskinen-Vento, kuvat Paperihuone ry

Galleria Paperihuone 2.9.-1.10.2025 Sini Kosonen, Yöstä versovat

Galleria Paperihuone esittelee syyskuussa savonlinnalaisen kuvataiteilijan Sini Kososen yksityisnäyttelyn, joka pohjautuu vuonna 2023 alkunsa saaneeseen, poikkitaiteelliseen, neljän taiteilijan Solmu ajassa -yhteistyöprojektiin.

Sini Kososen työt ovat valokuvia, joiden pohjana on joukko vanhasta valokuvaamosta löytyneitä lasinegatiiveja. Negatiivit ovat 1930-40-luvun valokuvauksessa käytettyjä levyjä, joita aika on runnellut mutta joissa näkyy välähdyksiä ihmisistä ja perheistä. Nämä kuvat on muokattu uusiksi kuviksi, joissa näkyy hahmoja, ikään kuin yössä näkyviä kuvia ohi kulkevista henkilöistä. Mukana on myös digitallinen kollaasi: Solmu ajassa, jossa yhteen kietoituneet kangassolmut kiemurtelevat kuin jokin elollinen. Suurin osa kuvista  on tietokoneen ruudulta kuvattuja valokuvia, se selittää muutamien kuvien väriheijastukset, osa kuvista on on tulostettu valoherkälle kankaalle ja mukana on myös kaksi videota.

Näyttelyn tunnelma on levollinen ja runollinen; jotain näkyy aikojen takaa, historia koskettaa meitä näiden kuvien muodossa.

Paperihuone Grafiikanpaja 2.9.-1.10.25 Kukka Pitkänen Utuisen aamun  laulu

Yöstä siirrymme aamuun ja Kukka Pitkäsen herkkiin puupiirroksiin ja akvarelleihin.  Grafiikanpajan  seinillä on kuvia kukista, Midsommar magi: seitsemän akvarellin sarja siitä, mitä näemme niityllä jos vain maltamme pysähtyä. Akvarelleista  löytyy tuttuja kukkia, hiirenvirnaa, tervakukkia  ja muita niittyjen asukkaita. Kaikissa kuvissa on todella aamuinen tunnelma, valo siivilöityy ruohojen ja kukkien läpi, aurinkoa ei näy mutta sen voi aistia, linnut laulavat.

Näyttelyssä on puupiirros Kuiskaus, sekä myös kaksi työtä, jotka on nimetty kuukausien mukaan: Marraskuu todella näyttää harmaalta marraskuulta ja Huhtikuun väritys antaa aavistuksen keväästä. Molemmissa tekniikka on puupiirros ja akvarelli.

Riikka Heleniuksen juttu näyttelystä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisisten nettilehdessä 12.9.2025

Galleria Paperihuone on avoinna ti-pe 12-17, la 12-16. Tervetuloa!

Haihtuvia vaikutelmia ja mielikuvia

Teksti Pirjo Keskinen-Vento

Paperihuoneella oli 1.4.- 27.4.2025 Juha Laurikaisen näyttely Haihtuvia vaikutelmia. Avajaiset olivat 1.4.klo 18-20.

Tämä näyttely oli värikäs kattaus taiteilijan viimeaikaisesta tuotannosta. Laurikainen käyttää töissään vaihtelevia tekniikoita: serigrafiikka, guassi, öljyväri, piirustus tussilla tai lyijykynällä. 

Näistä erilaisista keinoista muodostuu kertomus, jossa kuvien tunnelmat vaihtuvat ajankohtaisesta kantaaottavasta työstä marjanpoiminnan ylistykseen. Yleisvaikutelma on runollinen ja paikoin leikkisä.  Taidehallin näyttelytekstissä vuodelta 2022 Laurikainen sanoo: ”Koen tehtäväkseni tutkia ja tulkita elämää, ihmistä ja kulttuurin kerrostumiin kertyneitä ihmiskunnan aikaansaannoksia.” Myös Paperihuoneen näyttelyä voi katsoa samalla ohjeella: historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia on paljon. Eräässä taulussa egyptiläinen jumala Ptah puhdistaa marjoja, tämä oli muinaisessa Egyptissä käsityön jumala. Koska Juha Laurikainen on muotoilun opettaja oletamme hänen olevan Ptahin suojeluksessa.

Tiina-Katriina Mustonen oli koonnut pajanäyttelyn puupiirroksista ja monotypioista, jotka ovat kaikki tämän vuoden tuotantoa. Kuvissa maanläheistä kuvastoa: puita, oksia, juuria. Kuvat ovat samalla kertaa tunnistettavia luontoaiheita että tyyliteltyjä abstraktioita. Oranssin, vihreän ja sinisen hehkuvat sävyt saavat kuvat ikään kuin leijailemaan, joten näyttelyn nimi Mielikuvia oli hyvin paikallaan. Kannatti kiinnittää huomiota myös taulujen  inspiroiviin nimiin, esimerkiksi: Lempeä maaperä, lempeät juuret, onnelliset oksat.

Puupiirroksia ja monotypiaa

Teksti ja kuvat Teija Kalla ja Tiina-Katriina Mustonen

Galleria Paperihuoneella oli 28.2.-29.3.2025 Ulla Remeksen ja Timo Tolosen yhteisnäyttely PUNAINEN LINTU JA VARJOJEN KAUPUNKI. Taiteilijoiden tiedotteen mukaan ”näyttely on sikäli poikkeuksellinen, että tällä kertaa molemmat esittäytyvät graafikkoina. Ulla Remeksen näyttelytyöt ovat monotypioita, Timo Tolosen taas puupiirroksia.”

Grafiikanpajalla on Paperihuone ry jäsentaiteilija Hilkka Helasen puupiirrosnäyttely SYISTÄ HIERRETYT. 

Avajaisia vietettiiin 28.2.2025. Paikalla oli ruhtinaallisen paljon avajaisvieraita.

Näyttelyn teosten keskeinen teema on ihmisen yhteys toisiin ja sen vastakohta: yksinäisyys. Ilmeneekö yksinäisyyttä enemmän kaupungissa vai luonnon keskellä?

Teokset käyvät monivivahteista vuoropuhelua varjoisan, ihmisten täyttämän kaupungin ja villin korpiluonnon välillä. Olennaista on värin merkitys ja kokemuksellisuus. Taiteilijat kertovat maisemakuvilla ihmisestä ilman, että ihmishahmo sinällään näyttäytyy. Molempien teoksissa tärkeäksi teemaksi nousee ihmisen yhteys toisiin ja sen vastakohta:yksinäisyys. Missä yksinäisyys onkaan suuremmassa roolissa, kaupungissa vai luonnon helmassa.

Ulla Remes on syntynyt maaseudulla, mutta asuu nykyään kaupungissa. Hän maalaa räiskyvän koloristisesti luontoaiheita. Hänen monotypiateoksissa tulee esiin värien merkitys ja kokemuksellisuus maisemassa ja villissä korpiluonnossa.

Timo Tolonen taas on syntynyt kaupungissa ja asuu nykyään maalla. Hän kuvaa puupiirroksissaan dokumentaarisesti kaupunkiaiheita mm. Helsingistä ja Tampereelta . Hänen grafiikassaan viivalla on vahva merkitys.

Grafiikanpajalla Hilkka Helasen puupiirroksien runsaat runsaat värikerrokset ja sävyt kertovat hänen matkastaan tähän hetkeen. Helanen kertoo, ettei hänen elämänsä ole ollut harmaata, siksi myöskään teokset eivät sitä ole.


Herkullinen puutarha

Teksti Pirjo Keskinen-Vento, kuvat Tiina-Katriina Mustonen

Vuoden ensimmäinen gallerianäyttely Paperihuoneella on Mariliina Valkaman näyttely Herkullinen puutarha.

Gallerian seinällä kukoistavat eksoottiset kukat ja syötävän herkulliset hedelmät.  Valkama käyttää kuvansiirtotekniikkaa, jolla hän on loihtinut puulevyille asetelmia, joissa puu kuultaa kuvien lomasta, tämä tuo kiinnostavaa rosoa tauluihin. Kokonaisuus ei ole dokumentaarinen vaan impressionistinen; saniaispensaassa voi kasvaa orkidean kukkia, omenat ja rypäleet kisailevat pienten luiden kanssa ympyrässä. Taulujen lisäksi kasvimaailmaa voi ihailla pienissä laatikoissa, joita on ikkunan vieressä.

Näyttelyn avajaisissa taiteilija toi esiin ihmisen osan hyötykasvien jalostajana ja käyttäjänä. Hän muistutti myös, että sana  ”kulttuuri” tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Ihminen elää symbioosissa kasvien kanssa, käytämme kasveja hyödyksemme mutta luonnolla on myös oma maailmansa. Tämän maailman kanssa me elämme ja olemme riippuvaisia vedestä, ilmasta ja ravinnosta samoin kuin kasvit, jotka kasvavat puutarhassamme.

Hiljainen Arkisto

Joulukuussa 3.-19.12.2024 gallerialla oli taidegraafikko Janina Haapasen näyttely Hiljainen Arkisto. Näyttelyn teosten pohjana toimii paperi, johon on yhdistetty serigrafiaa ja mustesuihkutulosteita.

Haapasen teoksissa esiintyi kirjoitettua sanaa ja sen läsnäoloa, vaikkei sitä voisikaan tulkita tai nähdä, sekä kuvia, joiden merkitys on epäselvä, taiteilija kertoi. Lehdistötiedotteessa Janina kuvaa teosten taustaa, mm. ”Ihminen on tallentanut aikaa muinaisista ajoista lähtien ja eteenkin kirjoitustaidon synnystä. Tiedon leviäminen on alkanut muuttamaan ja lähentämään maailmaa paperin sekä kirjapainotaidon keksimisen myötä. Näyttelyn kantava teemana toimiikin ihmisen loputon tarve tallentaa elettyä aikaa ja mitä tapahtuu, kun tallennettu lopulta katoaa.”

Janina Haapanen opiskelee kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Helsingissä.
Työskentelyssään hän käsittelee painetun kuvan ja sanan historiaa ajan tallentamisen välineenä sekä maapallon luontaista tapaa toimia itse itsensä arkistona. Hänen teoksensa löytävät vaihdellen muotonsa hitaalla käsin työskentelyllä. Toisinaan ne ovat installaatioita tai kaksiulotteisia pintoja kuin myös kolmiulotteisia esineitä. Näyttelyä on tukenut Taideyliopiston tukisäätiö.

Grafiikanpajalla on Paperihuoneen jäsentaiteilijoiden joulumyyntinäyttely. Tarjolla oli monipuolisesti erilaista taidegrafiikkaa sekä taidekortteja. Lisäksi myynnissä oli taidearpoja, joiden voittona oli jäsenten grafiikanvedoksia.

Lokakuun kollektiiviset teokset

Paperihuoneella oli perjantaina 4.10.2024 aihetta juhlaan. Taiteilijat Minna Jaskari, Hanne Bird, Oona Nakai ja Anna Salminen ripustivat Gallerian puolelle näyttelyn Conscientia . Nimi on latinaa ja tarkoittaa ”yhdessä tietämistä”, taiteilijat kuvaavat näyttelytiedotteessa sen kuvastavan jaettua tietoa ja kollektiivista tietoisuutta, joka yhdistää kaiken universumissa, ihmisistä mikrobeihin ja kivistä aurinkokuntiin. Taiteilijoiden mukaan näyttely esittää kysymyksiä siitä, miltä tämä yhteys näyttää ja miten se voi ilmentyä taiteen kautta.

Viereisessä Paperikammarissa on lokakuun ajan esillä Hämeenlinnan Taiteilijaseuran Hiilikerhon elävän mallin piirros näyttely, joka koostuu taiteilijaseuran piirustusiltojen aikana tehdyistä piirroksista ja niistä jatkotyöstetyistä teoksista. Taiteilijaseuran puheenjohtaja Tuire Toivola oli avajaisissa ja kertoi, kuinka Hiilikerhona aloittanut perinteikäs alastonmallin piirustusilta alkaa croquis- piirtämisellä eli nopeasti vaihtuvin asennoin, minkä jälkeen jatketaan pidemmin jaksoin. Kukin osallistuja piirtää oman valinnan mukaan lyijykynällä, hiilellä, tussilla tai väreillä.  

Marjaleena Etula ripusti grafiikanpajan puolelle ja alakerran työhuoneeseen pop up myyntinäyttelyn, jossa on esillä kymmenen viime vuoden aikana syntyneitä teoksia ystävähintaan. Työt saa heti mukaan. Jo avajaisissa viisi eri tekniikoin toteutettua työtä pääsi uuteen kotiin. 

”Koska olen ollut ahkera ja tuottelias, töitä on kertynyt enemmän kuin omalle ja ystävien seinille mahtuu. Siksi olen valmis luopumaan lähes kaikista”, Marjaleena kommentoi.

Eikä siinä vielä kaikki. Hän juhlii ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa Taikapölyä ja mystisiä murhia julkistamista tiistaina 8.10.2024 Paperihuoneella. ”Olen selvinnyt harmaasta arjesta mieheni Jussin kuoleman jälkeen taiteen ja tarinoiden kirjoittamisen ansiosta”, hän kertoo liikuttuneena.

Näyttelyt ovat avoinna 30.10. 2024 asti ti-pe klo 13-18 ja la klo 12-16.

TERVETULOA!

Taiteen maisemia ja mietteitä

Galleria Paperihuoneella on elokuun ajan esillä Edwina Goldstonen näyttely Mentations-Mindscapes sekä grafiikanpajan puolella Paperihuone ry:n jäsentaiteilijoiden yhteisnäyttely Taidegrafiikan Tilkkutäkki.

Edwina Goldstonen teokset ovat rakentuneet erilaisia materiaaleja ja kokeellisia painomenetelmiä käyttäen. Taiteilija on tunnettu teoksissaan käytetyistä inspiroivista esineistä, joihin liittyy henkilökohtaista historiaa ja kulttuurisesti huomioitavia merkityksiä. Hän kuvaa lehdistötiedotteessa näyttelyn teosten kertovan aivojemme toiminnasta antaessamme mieltemme vaeltaa satunnaisesti menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Goldstone pyrkii luomaan kuvia, jotka sekä fyysisesti että emotionaalisesti vievät katsojan toisiin maailmoihin todellisten ja kuviteltujen tilojen kautta.

Englannista lähtöisin oleva Edwina Goldstone on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Norwichin yliopistossa Englannissa sekä opiskellut muotoilua ja kuvittamista Suffolkin taide- ja muotoiluoppilaitoksessa. Monitieteinen kuvataiteilija on asunut ja työskennellyt Riihimäellä vuodesta 1994.

Grafiikanpajalla on Paperihuone ry:n hallituksen jäsenten Hilkka Helasen, Pirjo Keskinen-Vennon, Ansku Lehtovaaran, Tiina-Katriina Mustosen, Riikka Puumalaisen ja Virpi Ylitalon yhteisnäyttely, johon ripustetut teokset tuovat esiin grafiikan eri menetelmiä: etsaus&aktavinta, fotoetsaus, kopiografiikka, kuivaneula& carborundum, monotypia, syanotypia sekä puupiirros. Tästä myös näyttelyn nimi Taidegrafiikan Tilkkutäkki muodostui.

Elokuun alussa vietetyt avajaistet olivat lämminhenkiset ja mukavat, avajaisvieraat viihtyivät niin gallerian kuin myös grafiikanpajan puolella. Edwina esitteli teoksiaan ja kertoi omasta taidetyöskentelystään.

Mentations-Mindscapes näyttelytiedotteessa taiteilija kuvaa, kuinka teoksissa mieli vaihtaa satunnaisesti menneisyyden ja nykyisyyden välillä hyppäämällä edestakaisin sumean ja veitsenterävän välillä luoden kiehtovia yhteyksiä. Aivot estävät tietyt muistot ja täyttävät tyhjät paikat mielikuvituksen voimalla. Tämä antaa hänen mukaansa meille mahdollisuuden manipuloida ympäröivää maailmaa sellaisena kuin näemme sen.

Kuvassa teokset vas.ylä.10. Bound in Silence 2024, sekatekniikka: photogragh on Japanese paper, ink, embroidery. vas. ala 6. Mentations V 2024, sekatekniikka: ink drawing on handmade paper, textile embroidery on silk sekä 7. Mindscape 2024, sekatekniikka: embroidery on canvas, i mage transfer, ink and acrylic paint. vas. 9. Mentations VI. 2024, sekatekniikka : monoprint on silk, textile, ink drawing and embroidery.

Edwina käyttää langan epäsäännöllisyyttä piirtääksensä langan avulla kuten kynällä, vaeltaen kuvan pinnalla. Hän antaa langan yhdistää ja erottaa, jolloin jälki on kuin abstraktio muistojen jäljittämisestä ja ajattelusta. Taiteilija käyttää erilaisia tekniikoita kuten hiiltä, neulomista, mehiläisvahaa, kuin myös osia vanhoista kirjoista sekä mustetta ja maalia kätkemiseen ja korostamiseen. Teokset ovat yksittäiskappaleita ja luonteeltaan käsinkosketeltavia.

Kuvassa teos nro 1. Mentations I. 2024, sekatekniikka : textile, paper, pen, ink, charcoal, monoprint and embroidery.

Tuhoamisen ja uudelleenrakentamisen idea on mielestäni kiehtova. Kaikki materiaalit, joita käytän sopivat minulle. Kynällä ja musteella tehtyjen piirrosten terävyys, musteen ja akryylimaalin syvänmusta raaka vaikutelma, hiilen pehmeys, käsintehdyn paperin tummuus, silkin hauraus ja läpinäkyvyys, epätarkat ja kuitenkin säännölliset ompeleet kirjailussa.

Grafiikanpajan Taidegrafiikan Tilkkutäkki näyttelyn teokset esittelevät näyttelyn myötä yhdistyksen hallituksen jäsenet sekä menetelmiä, joista he ovat olleet kiinnostuneita tai joiden parissa työskentelevät mielellään.

Kuvassa Tiina-Katriina Mustosen Askelten varjot 2018, etsaus ja akvatinta sekä Caledonian askelmat, 2017, fotoetsaus. Pirjo Keskinen-Vennon Kummitustalo I, 2023, kopiografiikka.

Riikka Puumalaisen Kuun kehräys, 2024, kuivaneula ja carborundum ja Hehku, 2024, kuivaneula ja carborundum.  

Pirjo Keskinen-Vennon Metsän sydän, 2024 monotypia. Ansku Lehtovaaran Varjo, 2022, monotypia ja Verho,  2022, monotypia.

Virpi Ylitalo Raviinin riemu, 2023, syanotypia tapettipaperille ja Esikoinen, 2023 syanotypia bambupaperille

Hilkka Helasen Veteen painunut, 2022, puupiirros. Pirjo Keskinen-Vennon Kuusen kuiske, 2024 kopiografiikka. Tiina-Katriina Mustosen Mustjöe 2023, puupiirros.                         

Hilkka Helasen Välipaloja, 2020, puupiirrossarja.

Näyttelyt ovat esillä 2.8 – 31.8.2024 välisen ajan. Galleria on avoinna ti-pe klo 12-18 ja la klo 12-16.

Galleria Paperihuone osallistuu Taiteiden Yöhön 30.8.2024, jolloin näyttelyt ovat avoinna klo 12-21. Edwina Goldstone on paikalla klo 18-19. Grafiikanpajan taiteilijat esittelevät klo 18-21 välisenä aikana grafiikan eri menetelmiä. Klo 19-20 välisenä aikana gallerialla on mahdollisuus kuulla kuvataiteilija Tarja Nurkkalan lauluesityksiä.

Syksyn vahvoja värejä

Marraskuussa Galleria Paperihuoneella on esillä hämeenlinnalaisen kuvataiteilijan ja taidemaalarin Mari Isotalon näyttely JOS KAIKKI ONKIN HYVIN.

Grafiikanpajalla on Paperihuone ry jäsentaiteilijan Pirjo Keskinen-Vennon näyttely Serenadi syksylle, joka koostuu monotypiosta ja kopiografiikasta.

Avajaiset olivat tiistaina 31.10.2023. Grafiikanpajan puolen avajaistarjoilukattaus oli galleriatyöntekijä Julia Mattilan aikaansaannosta! Tarjoilut eivät ole avajaisten pääasia, mutta siitä huolimatta Paperihuoneen avajaistarjoilut pyritään tekemään näyttelyiden teemaan sopivaksi kokonaisuudeksi.

Paperihuone ry:n sihteeri Tiina-Katriina Mustonen toivotti taiteilijat ja avajaisvieraat tervetulleiksi. Molemmat taiteilijat saivat värikkäät onnittelukukat, jonka jälkeen puheenvuoro siirtyi heille.

Isotalo kertoi erilaista tapahtumista ja kokemuksista siitä, jotka ovat vaikuttaneet häneen ja hänen teoksiinsa. Teokset käsittelevät erilaisia ihmisyyteen liittyviä ilmiöitä monine tunnetiloineen, kuten läsnäolon, nähdyksi tulemisen ja ulkopuolisuuden sekä lähtemisen ja jäämisen tematiikkaa. Tunnelma Isotalon kuvissa on usein melko pysähtynyt, hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt – mikä johtuu ehkä siitä, että taiteilija on ihmisenäkin introvertti tarkkailijaluonne, joka ei useinkaan koe tarvetta huutaa, kuten hän itse kuvaa.

       

Pirjo Keskinen-Vennon näyttely Serenadi syksylle sisältää värikkäitä grafiikanteoksia.

Galleria on avoinna ti-pe klo 13-18 , la klo 12-16

Mari Isotalo on gallerialla 21.-23.11. klo 13-18, sekä 28.-30.11. klo 13-18.

Pirjo Keskinen-Vento on gallerialla 17.11. klo 13-18.

TERVETULOA!

Luonnon paikkoja ja tiloja

Lokakuussa Galleria Paperihuoneella on esillä helsinkiläisen kuvataiteilijan ja piirtäjän Veera Nykäsen näyttely Vuoksi sekä grafiikanpajalla Paperihuone ry jäsentaiteilijan Mari Suson näyttely FLORA.  

Veeran näyttelyssä esillä olevat teokset on piirretty tussilla paperille luonnostelematta. Mari Suson näyttely koostuu monotypia töistä.

Avajaiset pidettiin tiistaina 3.10. ja ne aloitettiin antamalla kukkia molemmille taiteilijoille, jonka jälkeen he saivat puheenvuoron, jossa kertoivat teoksistaan.

Nykänen kertoi, että hän  käyttää paperia, joka on tarkoitettu litografia painantaan, mutta paperi soveltuu myös erinomaisesti piirtämiseen.

Nykänen kertoi myös, että hän työskentelee isojen piirrosten kanssa pöydän pinnalla eikä näe todellista lopputulosta ennen kuin koko työ on valmis. Teos on silloin hänelle itselleen myös yllätys. Hänellä kestää noin yhdestä kolmeen kuukauteen saada yksi työ valmiiksi.

Taiteilija selitti myös, että hänen teokset käsittelevät aikaa ja sitä, minkälaiselta tilalta aika hänestä tuntuu. Piirroksissa on kuviteltuja luonnon paikkoja ja tiloja, jotka muodostuvat tunnistettavista elementeistä kuten vesimassoista, maasta, pilvipeitteestä. Näyttelykokonaisuuden piirrokset kuvaavat liikkuvien massojen hidasta muodonmuutosta ja niiden jälkeensä jättämää hiljaista tilaa.

Nykänen tavoittelee luontokokemuksen kaltaista pysähtymistä, itsensä empaattista kohtaamista.

Mari Suson näyttely FLORA koostuu monotypia töistä. Flora näyttelyssä teosten pääosina toimivat kasvit. Teokset ovat tekniikaltaan monikerroksisia monotypioita. Luontoaiheisia teoksia tekevänä kotipuutarhuri-kuvataiteilijana hän haluaa teoksillaan myös muistuttaa, että yhteys luontoon – ja kasvit – voivat pelastaa meidät ilmastokriisissä.

Esillä on myös teoksia Medicine Women -sarjasta. Nämä voimalliset naiset kasvattavat kasveja, joilla voi hoitaa ja parantaa. Teokset on toteutettu kohopainotekniikalla.

FLORA – näyttelyssä on esillä ensimmäistä kertaa prototyypit teoksista, joissa teosten ajankesto on kohdannut uudenlaisia haasteita. Rajapinnan tekniikassa jätetään kasvien osia osaksi valmiiseen paperiseen teokseen mahdollisimman kestävästi, mutta hengittävästi ja happovapaasti.

Suso valmistui AMK kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta TTVO:sta vuonna 2002 ja sai kulttuurialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon YAMK Kankaanpään Taidekoulussa 2022 (Master of Culture and Arts).

TAITEILIJATAPAAMINEN 28.10.2023 klo 15-16. Gallerialla tavattavissa Veera Nykänen. TERVETULOA!