Tarja Nurkkalan MIELIKUVIA -näyttelyn avajaiset

Kevätauringon kirkkaiden säteiden myötä  Tarjan Nurkkalan teosten musta, valkoinen ja naulankannat koivuvanerin pinnalla saavat kaikki sävynsä esiin.

Tätä ihailimme päivän aikana ennen avajaisia, koska iltakuudelta aurinko ei enää valaissut suoraan, mutta luonnon hämärtyvä valo ja gallerian valaistus toivat esiin teosten hehkua ja pintojen sävyjä myös ilta-aikaan.

Paperihuone ry:n puheenjohtaja Perta Saraste toivotti MIELIKUVIA -näyttelyn taiteilijan Tarja Nurkkalan ja grafiikanpajan PÄÄSKYNEN & CO -näyttelyn taiteilijan Monica Bouchtin, sekä avajaisvieraat tervetulleeksi Galleria Paperihuoneen maaliskuun teosten ääreen.

 

Marjaleena Etula antoi kukat onnitteluhalauksen kera.
Hetki ennen Monican onnitteluja!
Onnittelut Taiteilijalle näyttelykokonaisuudesta!

Tarja Nurkkalan tytär soitti avajaisissa huilua. Gallerialla on maaliskuun ajan lauantaisin klo 13 alkaen taiteilijatapaaminen, jolloin voi myös kuulla tyttären viehkeää huilun soittoa.

Totuttuun tapaan avajaisissa oli pientä suolaista ja makeaa suuhun pantavaa.
Maaliskuun alkuilta gallerialla täyttyi puheensorinasta ja taiteen äärellä viihtyvistä ihmisistä.

Tervetuloa MIELIKUVIA -näyttelyn sekä grafiikanpajan PÄÄSKYNEN & CO teosten äärelle Galleria Paperihuoneelle ti-pe klo 12-18, la klo 12-16.

Mielikuvia -näyttelyn taiteilijatapaaminen sekä musiikkiesitys  lauantaisin alk. klo 13. Lisäksi Pääskynen & CO taiteilijatapaaminen kahtena lauantaina, 10.3. ja 17.3. alk. klo 13.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s