Puupiirros on heinäkuun avainsana

Turkulaisten nykytaidegraafikoiden Sara Mannisen ja Jone Mutkan yhteisnäyttely Muistio valtaa gallerian heinäkuussa. Mustavalkoiset teokset ovat näyttäviä oman tyylilajinsa edustajia.

Näyttelyn teemana on ajatus hetkellisyydestä, muistoista ja niiden taltioimisesta. Taiteilijat ovat käyttäneet useissa teoksissaan perhearkistoista löytynietä aarteita. Vanhoja kuvia hyödyntäen he ovat toteuttaneet luovuuttaan eri taidegrafiikan ja kuvanveiston menetelmin. mm. koneella työstettyä puupiirroslaattaa vedostaen.

Jone Mutkan tekemisen keskiössä on kokeellinen ote perinteisiin taidegrafiikan menetelmiin, esimerkiksi hyödyntämällä laserleikkuria ja uv-tulostinta osana työskentelyään. Mutka työskentelee mm. Serigrafian, puupiirroksien, veistosten ja installaation tekniikoilla.

Sara Manninen työskentelee valokuvapohjaisen taidegrafiikan menetelmin. Hän käsittelee teoksissaan muistamisen, unohtamisen, kodin sekä paikan ja ajan teemoja. Manninen on kiinnostunut valoherkän painolaatan työstämisestä ja sen tuomista mahdollisuuksista.

Grafiikanpajalla

Tiina-Katriina Mustosen näyttely Mielenkiintoisaa, joka koostuu puupiirroksista. Teoksiin on päässyt niin Hämeenlinnan katukuvaa, Aurajoen maisemia, sekä Mustjôe metsää.

Jätä kommentti