
Tekijä: marjaleenaetula
Meriruohon Mielenliikkeitä

Galleria Paperihuoneen ovelle oli pakko laittaa tiedote, että avajaisiin osallistuminen edellyttää kasvomaskia ja osallistujamäärä rajoitetaan kymmeneen henkeen kerrallaan.
Parhaimmillaan meitä oli paikalla yhdeksän ja kaikilla maskit. Tunsimme olomme turvallisiksi. Tarjoilukin oli mitoitettu minimiin. Karkkeja sai ottaa taskuun ja viiniä nautimme vasta jatkoilla.
Mari Blomroos-Heininen saapui avajaispäivänä Helsingistä kymmenen maalauksen kanssa. Osa niistä oli vielä kosteita viime hetken maalauksen jäljiltä. Galleriatyöntekijä Petrin avustuksella ripustus sujui rivakasti. Maalaukset löysivät paikkansa ikään kuin ne olisi suunniteltu tilaan. Ehkä näin olikin, sillä Marilla oli edellinen näyttely ”Outo puisto” pari vuotta sitten galleriassa. Hän on Paperihuone ry:n jäsen, vaikka asuukin pääkaupunkiseudulla.
Tunnelma oli lämmin. Avajaisvieraat olivat kiinnostuneita, mistä aiheet olivat peräisin. Mari on syntynyt Uudessakaupungissa ja meri on hänelle tuttu elementti. Maalaukset ovat ekspressiivisiä ja kuvaavat hyvin taiteilijan mielenliikkeitä.
Grafiikanpajan puolella on joulukuinen tunnelma. Pajalaisten; Marjaleena Etulan, Paula Jalassola-Huttusen, Pirjo Keskinen-Vennon, Anna Kolehmaisen, Tiina-Katriina Mustosen, Ulla Niskasen, Petra Sarasteen ja Päivi Toivosen ryhmänäyttelyn punainen lanka on sininen väri. Tekniikat vaihtelevat grafiikasta maalauksiin ja valokuviin, mutta kaikissa töissä on sinistä.
Molemmat näyttelyt ovat avoinna joulukuun kolme ensimmäistä viikkoa. Tervetuloa Meriruohon tunnelmiin ja Siniseen huoneeseen.
Hämeenlinnan kaupunkiuutiset julkaisi 9.12.2020 Riikka Heleniuksen jutun ”Paperihuoneessa tyrskyjä ja sinistä tunnelmaa”.
Teksti Marjaleena Etula / Valokuvat Tiina-Katriina Mustonen
Saako lihava nainen tanssia?
Alushousuja, kollaaseja, äänitaidetta ja videota Galleria Paperihuoneella 1.10-30.10.2019
Minttu Saarinen sai gallerian hehkumaan lähes kirkollisissa tunnelmissa.
Minttu suunnitteli myös avajaistarjoilun. Pöydässä oli laihdutustuotteita kuten Nutrilet-pirtelöitä ja kevytcolaa. Vastapainoksi oli rasvaisia herkkuja: kinuski- ja mutakakkua sekä metwursti-pastasalaattia.
”Tämä on alkoholiton kattaus, mutta takahuoneesta löytyy salakapakka”, Minttu kommentoi.
Petra Saraste toivotti molemmat lokakuun taiteilijat tervetulleiksi. Sen jälkeen sana oli vapaa.
Näyttelyt ovat avoinna lokakuun ajan ti-pe klo 12-18 ja la klo 12-16.
Tervetuloa kaikki taiteen ystävät.
Lemmen ilot ja sydämen salat
Me Paperihuoneen graafikot osallistuimme jo neljännen kerran Hämeen keskiaikafestivaaleille. Meillä oli torikoju aivan linnan tuntumassa. Nelipäiväinen markkinahumu tuntui pitkältä, sillä varsinkin perjantai oli kovasti hiljainen.
Lauantaina aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä ruuhkaksi asti. Meillä oli myynnissä taidegrafiikkaa.
Jaoimme innokkaasti grafiikkatietoutta yleisölle. Tiina-Katriina ja Pirjo kaiversivat puuta.
Mama Maddalena antoi tänäkin vuonna vain hyviä ennustuksia. Saimme parina päivänä sadekuuroja. Onneksi levitimme jo rakennusvaiheessa kojun viereen sadekatoksen ja suojasimme grafiikanvedokset muovilla, vaikka se ei oikein keskiaikaan sopinut.
Tapahtumasta jäi hyvä mieli. Voi olla, että meitä paperihuonelaisia näkyy jälleen ensi vuonna markkinahumussa.
toukokuun näyttelyt
Porvoolainen Miia Westerlund ripusti päivällä galleriaan sarjan kerroksellisia kulttuurimaisemia.
Kuvataiteilija Miia Westerlund katselee ja kuvaa tuttuja kulttuurimaisemia uudestaan ja uudestaan. Hän on valokuvannut Kulttuurimaisema sarjaa varten useassa kaupungissa ja maassa. Taiteilija valokuvaa tuttuja maisemia ja rakennuksia, ja rakentaa paikoista kerroksellisia kuvia.
Niin kuin historia koostuu vuosista, tapahtumista ja kerroksista, muodostuvat hänen kuvansa samoin. Kuvat ovat mitä katsoja tahtoo niiden olla. Historia on miten se kerrotaan. Taide on miten se ymmärretään.
Grafiikanpajalla on Tiina-Katriina Mustosen sukututkimukseen pohjautuvia puupiirroksia ja grafiikanvedoksia.
Sadesäästä huolimatta Galleria Paperihuoneelle saapui mukavan paljon avajaisvieraita.
Tiina-Katriinan laaja suku katseli totisina vieraita grafiikanpajan seiniltä.
Tässä kuvia avajaistunnelmista.
Monotypiatyöpaja
Paperihuoneen grafiikanpajalla oli vilkasta, kun ensimmäiset kuusi ennakkoluulotonta kurssilaista pääsi kokeilemaan käytännössä monotypian tekoa.
Tiina-Katriina johdatti aiheeseen videonpätkällä ja käytännön esimerkeillä. Sen jälkeen tyyli oli vapaa.
Käytimme vesiliukoisia värejä, joissa oli hyvät pigmentit. Offsetpellille syntyi tuota pikaa värikkäitä kuvia.
EIRA HALLITSI VÄRIEN SEKOITTAMISEN, KÄYTÖSSÄ OLI VAIN PERUSVÄRIT
Jännitimme jokainen vuorollamme, millainen lopputulos prässistä ilmestyy.
KASVEJA VOI KÄYTTÄÄ SABLUUNOINA
AINUTKERTAISIA VEDOKSIA
Valmiit työt pääsevät grafiikanpajalle näyttelyyn. Jatkamme vielä kahden kurssikerran verran monotypian tekoa. ”Tämä on mukavaa”, kurssilaiset kiittelivät tehokkaan päivän jälkeen.
Kollektiivisten unien talo
ke 3.10.2018
Syysaurinko valaisi näkymän Galleria Paperihuoneelta Vanajavedelle, kun lokakuun taiteilijoiden näyttelyjen avajaiset olivat vauhdissa. Sisällä oli tunnelmaa.
Vietimme galleriassa kollektiivisten unien talon harjakaisia. Talo sisältää tarinan 20-vuoden unelmista ja ystävyydestä.
Satu Kiuru ja Maj-Lis Ronikonmäki saivat talon pystytettyä tiistaina tiiviin urakoinnin jälkeen. Keskiviikkona Hämeen Sanomien kuvaaja ja Kaupunkiuutisten Riikka Helenius kävivät katsastamassa uudisrakennuksen.
Illalla juhlimme. Marjaleena Etula lausui gallerian puolesta taiteilijat tervetulleiksi.
Satu ja Maj-Lis ovat Paperihuoneen perustajajäseniä ja nykyään kunniajäseniä.
Grafiikanpajan taiteilija Maritta Kärki on yhdistyksen uusimpia jäseniä.
AVAJAISVIERAITA
Tunnelma vapautui virallisen osuuden jälkeen. Taloa ihasteltiin ja hedelmäinen tarjoilu sopi viileään syysiltaan.
Näyttelyt ovat avoinna koko lokakuun. Lämpimästi tervetuloa kollektiivisten unien taloon.

Paperihuone Galleria Kookoksessa Helsingissä
Perjantaina 14.8.2018 meillä paperihuonelaisilla oli touhukas päivä. Päivystäjämme Tiina lastasi tilavaan autoonsa viiden graafikon taulut ja bonuksena Tiina-Katriinan kaksi rautalankaveistosta.
Ajoimme kuulaassa aamussa Helsinkiin ja olimme ajoissa ripustuspuuhissa. Taiteilijasisko Mari oli gallerian puolesta mukana.
Urakka oli melkoinen, sillä galleriahuoneita oli kaksi ja käytävälläkin oli lisätilaa.
Onnistuimme mielestämme hyvin, sillä kaikki 34 työtä mahtuivat hyvin ja ripustuksesta tuli melkeinpä väljä.
Avajaiset alkoivat kello 17. Ehdimme hädin tuskin vaihtaa vaatteet, kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Olisin toivonut näkeväni enemmänkin vanhoja tuttuja pääkaupunkiseudulta, mutta viikonloppuisin kaikilla on omia menoja.
Tunnelma oli kuitenkin lämmin ja tarjoilu värikäs. Minun Balettituntini sai ilokseni punaisen täpän. Se antaa aina uskonvahvistusta, kun saa jonkun työn myytyä. Grafiikanvedosten hinnathan ovat hyvin kohtuullisia. Nyt meillä oli pieni helsinkilisä hinnoittelussa.
Näyttely on avoinna 25.9.2018 asti. Gallerian yhteydessä on loistava aasialainen ravintola. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan molempiin!
Avajaistunnelmia elokuun helteessä
pe 3.8.2018
Galleria Paperihuoneen ja grafiikanpajan ikkunat ja ovet olivat auki, kun vieraat saapuivat Katri Stenbergin Tuettua elämää -näyttelyn avajaisiin. Tunnelma oli hikinen, sillä pienet tilat täyttyivät hetkessä.
Marjaleena toivotti kaikki tervetulleiksi ja Paula kietoi mintuntuoksuiset ranneseppeleet illan molempien taiteilijoiden käsiin.
Grafiikanpajan puolella oli esillä Tiina-Katriina Mustosen Olipa kerran – satuja ja tarinoita vuosien varrelta. Ikkunassa komeili parvi varislintuja.
Molemmat näyttelyt ovat avoinna elokuun ajan. Lämpimästi tervetuloa!
Tuettua elämää ripustuskuvia
Katri Stenberg ja Olli Larjo olivat tehokas ripustustiimi. Homma oli valmis kolmessa tunnissa.
Katrin suurikokoiset kukkamaalaukset sopivat hienosti galleriatilaan. Harmaa seinä oli eilen maalattu. Myös Katrin työt olivat vielä tuoreita.
Lämpimästi tervetuloa huomenna perjantaina 3.8. klo 18-20 avajaisiin. Hellesäähän sopivaa tarjoilua on luvassa.