Teksti Julia Mattila & T-K.Mustonen, kuvat Julia Mattila
Syyskuussa Galleria Paperihuoneella on hämeenlinnalaisen valokuvaajan Terho Aallon ja kuvittaja Noora Aallon yhteisnäyttely KUVAN TUNTU, jonka teemana on luonnon ja ihmiskulttuurin hauras yhteiselo. Yhteisnäyttely koostuu Terhon valokuvista eri puolilta maailmaa ja Nooran lyijykynäpiirroksista.
Grafiikanpajalla on Paperihuone ry jäsentaiteilijan, kuvataiteilija Kukka Pitkäsen vesiväri ja akryylimaalauksia, piirroksia sekä tussi ja lyijykynä teoksia näyttelyssä Kivisiltä rannoilta.


Aallon perhe aloitti näyttelyn rakentaminen torstaina 31.8. Ripustus tapahtui sujuvasti ja iloisissa merkeissä. Kukan pajanäyttelyn ripustus oli samana päivänä klo 16 jälkeen.





Avajaiset olivat perjantaina 1.9 klo 18–20. Paikalla oli runsaasti avajaisvieraita.




Kuvan tuntu -näyttely on Terholle ja Nooralle tärkeä, sillä se on Terhon ja tyttärensä ensimmäinen yhteisnäyttely ja Nooran ensimmäinen näyttely. Teoksia yhdistää pelkistetty värimaailma, joka korostaa kuvissa olevia muotoja ja tekstuureita.

Tekstiilimuotoilijaksi valmistunut Noora on kasvanut myös kuvittajaksi ja tekee tilaustöinä muotokuvia sekä postikortteja.
Nooran lyijykynäpiirrokset osoittavat taiteilijan kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Hänen piirrosjälkensä korostaa kuvan valoja ja varjoja, jotka tuovat kuvaan eloa ja kontrastia. Inspiraationa Nooralle on ollut arkiset lähiympäristön aiheet, mm. luontoon hylätyt esineet.
Nooran teoksista tehdyt kortit ovat myynnissä gallerialla näyttelyn ajan.

Näyttelyssä mukana olevat Terhon valokuvat ovat eri puolilta maailmaa – Hämeenlinnasta, Buenos Airesista sekä Islannista. Hän on matkustanut yli 40 maassa ja on tuonut mukanaan matkoiltaan paljon muutakin.



Hänen kertomansa mukaan intohimo valokuvaukseen on alkanut lapsuudesta lähtien, periytynyt isältä. Poikana hän innostui aikanaan kuvaamisesta ja teki ensimmäiset kuvansa isänsä laitteilla kotona.

Terho on tehnyt valokuvataiteilijana yhteistyötä eri taiteen alojen osaajien kanssa, ja medioiden yhdistely on hänelle luontevaa. Kuvaaminen on hänelle tapa katsoa maailmaa, niin ihmisiä kuin eri ympäristöjä. Kuuleman mukaan Terho myös nappaa kuvia ohimenneessään huomaamistaan tilanteista. Hän pitää myös sattumanvaraisuutta tärkeänä kuvaustilanteissa. Aalto ajautuu retkillään suunnittelemattomiin tilanteisiin kuten esimerkiksi Buenos Airesissa hän vietti kolme tuntia yhdessä levykaupassa kun innostui kuvaamaan heille ja heistä videota. Ihmiset ja elävät pinnat ovat Terholle jatkuvan kiinnostuksen kohde.
Paperihuone ry jäsentaiteilijan Kukka Pitkäsen grafiikanpajan näyttely koostuu luonnon muotoja kuvaavista teoksista.
Kukka Pitkänen on hämeenlinnalainen kuvataiteilija ja taiteen tutkiskelija. Hän työskentelee ensisijaisesti piirustuksen, painetun taiteen ja paperileikkuiden parissa.
Töissään hän käsittelee usein luontoon ja ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen liittyviä teemoja. Kesäkuussa Kukka työskenteli Islannin Stödvarfjördurin maisemissa, jossa hän sai nauttia yksityiskohtien ja luonnon muotojen äärelle asettumisesta ja niiden ikuistamisesta. Näitä teoksia hän tuo esille grafiikanpajan näyttelyssä. Pitkäsen työskentelyä Islannissa tukivat Euroopan Unioni ja Goethe-Instituutti Culture Moves Europe –apurahalla.
Galleria Paperihuone on avoinna ti-pe klo 13-18 ja la klo 12-16.
TAITEILIJATAPAAMINEN 16.9.2023 klo 14-16. Gallerialla tavattavissa Terho ja Noora Aalto. TERVETULOA!

































































































































