KONTRAPUNKTI

Anu Riestolan ekspressiivisiä maalauksia ja Maija Vanhatapion maisema-abstraktioita

Galleria Paperihuoneella oli maaliskuun alussa Anu Riestolan ja Maija Vanhatapion yhteisnäyttelyn avajaiset.

Anu Riestola on kemiläinen kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän on Taidemaalariliiton ja Lapin Taiteilijaseuran jäsen. Tiedotteessaan Riestola kuvaa: ”Teoksiani luonnehditaan voimakkaiksi ja värikkäiksi. Luonto sekä luonnon ja ihmisen välinen suhde kiehtovat minua. Olen innostunut luontomyyteistä ja saamelaisesta sekä muinaissuomalaisesta mytologiasta. Saan taiteellisia ideoita unista, alitajunnasta, lapsuuden muistoista, elokuvista, kirjallisuudesta ja ympäröivästä maailmasta.”

Velho, 2021, akryyli puulevylle, 18 x 21cm / Anu Riestola

Maija Vanhatapio on Kajaanissa asuva ja työskentelevä kuvataitelija ja mainosgraafikko. Hän on Oulun Taitelijaseura -63 ry:n jäsen.

Vanhatapio käyttää teoksissaan akryyli-, öljy- ja sekatekniikkaa. Hän kuvaa tiedotteessaan omaa työskentelyään: ”Taiteellisen ilmaisuni lähtökohtana on luonnon dynamiikka ja erityisesti sen vahva pohjoisuus -NATURA NATURANS. Teoksissani yhdistän abstrahoituja maisemamaalauksia luonnon ja ihmisen ykseyttä kuvaaviin tunnetiloihin, luonnossa liikkujan kokemuksiin. Tuon esille sellaisia hiljaisuuden näkymiä ja hetkiä, jotka ovat koskettaneet ja jääneet kertomatta. Välitän ympäristön moni-ilmeisiä ja moniaistisia tunnelmia muotojen, värien ja valon vuoropuheluina. Kuvaan näkemääni; puran kokemukseni osiin, poimin tärkeimmät elementit ja rakennan niistä abstraktin tarinan katsojan omaan tulkintaan.”

Märkää maata, akryyli kankaalle 30×60 cm, 2022 / Maija Vanhatapio

Näyttelyn avajaisvieraat saivat nauttia Galleria Paperihuoneen avajaistunnelmasta ja keskustella taiteilijoiden kanssa esillä olevista teoksista.

Grafiikanpajan puolella on esillä Paperihuone ry jäsentaiteilijoiden Marjaleen Etulan, Paula Jalassola-Huttusen, Pirjo Keskinen-Vennon, Anna Kolehmaisen, Tiina-Katriina Mustosen, Ulla Niskasen, Petra Sarasteen ja Päivi Toivosen grafiikanvedoksia näyttelyssä Arkiston aarteet.

Kontrapunkti näyttelyn taiteilijatapaaminen on keskiviikkona 30.3.2022 klo 16-18.

Tervetuloa!

Galleria Paperihuone on avoinna ti-pe klo 13-18 ja la klo 12-16.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s