Värikkäitä perintötekijöitä ja sadetta

Galleria Paperihuoneella vietettiin uuden näyttelyn avajaisia viileänä ja kirkkaana perjantai-iltana 1.4. klo 18-20. Huhtikuun näyttelyssä Perinnöllisiä tekijöitä on esillä Maija Hopeavuoren akvarellikollaaseja, sekä kolmiulotteisia akvarellimaalauksia.

Pajan puolella avajaisia vietti Ulla Niskanen näyttelynään Kivi, sade, jää. Näissä teoksissa tekniikkana on käytetty pääasiassa monotypiaa ja carborundumia.

Taiteilijoiden kukittamisen jälkeen Hopeavuori aloitti kertomalla töistään ja prosessin taustoista.

Teoksissaan Hopeavuori tutkii paperin veistoksellisia ominaisuuksia ja kaksiulotteisen pinnan muuttamista kolmiulotteiseksi.

Prosessissa eniten Hopeavuorta kiinnostaa kuvan kokoaminen. Maalaukset leikataan palasiksi ja rakennetaan uudelleen kolmiulotteisuutta hyödyntäen. Peruslähtökohtina ovat geometriset muodot ja erilaiset luonnonelementit. Viime aikoina teoksissa on esiintynyt myös tarinallisuutta tuovia piirroksellisia henkilöhahmoja.

Mutaatio tarkoittaa perimän muutosta eliön perimäaineksin DNA:n tai joskus RNA:n nukleotidijärjestyksessä. Vain sukusolulinjassa tapahtuvat mutaatiot voivat siirtyä seuraavaan sukupolveen.

Perinnöllisiä tekijöitä –näyttelyn syntyyn on vaikuttanut oman perimän ja siihen vaikuttaneiden tekijöiden pohtiminen. Hopeavuori sai tietää kantavansa harvinaista perinnöllistä geenimutaatiota. Ennen taiteilija kuvitteli ulkonäkönsä olevan jotain eksoottista alkuperää, mutta kyse onkin FLNA-geenivariantista, joka näkyy hänellä lähinnä vinoina silminä, matalana nenänä ja pieninä korvina.

Maalauksillaan Hopeavuori käsittelee henkilökohtaisesta näkökulmasta äidiksi tulemista, oman lapsen kasvun seuraamista, perimää ja mutaatiota.

Juhlajuomien kilistelyn jälkeen Ulla Niskanen kertoo luoneensa Kivi, sade, jää –näyttelyn kokonaan luomisen ilon pohjalta. Teokset ovat syntyneet mieleistä tekniikkaa käyttäen ja tuoneet iloa päiviin.

Näyttely esillä Galleria Paperihuoneella 1.4.-29.4. 2022.

Galleria on avoinna ti-pe klo 13-18, la klo 12-16.
TERVETULOA!

Galleriassa on maskisuositus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s