Tekstiilitaidetta ja luonnonvärejä

Syyskuussa Gallerialla nähdään islantilaista ja suomalaista tekstiilitaidetta Päivi Vaarulan ja Ragnheiður Björk Þórsdóttirin näyttelyssä Sidoksia-Bindingar. Grafiikanpajalla on esillä Paperihuone ry jäsentaiteilijan Tiina-Katriina Mustosen värikkäitä monotypiavedoksia näyttelyssä Luomiskertomus.

Avajaiset aloitettiin perinteisesti gallerianäyttelyn puolelta, jossa Paula Jalassola-Huttunen toivotti taiteilijat ja avajaisvieraat tervetulleiksi ja antoi taiteilijoille avajaiskukat. Sen jälkeen taiteilijat kertoivat teoksistaan sekä luomisen prosessista.

Kaikki lähti liikkeelle yhteisestä teemasta, sidoksista. Taiteilijat olivat huomanneet, että ”sidoksia” on hyvin monimerkityksellinen sana, niin islannin, kuin suomen kielessäkin. Siihen liittyy ihmisten välisiä sidoksia, sekä yhteys kankaaseen.

Vaarula ja Þórsdóttir tutustuivat Islannin tekstiilikeskuksessa vuonna 2017. Kumpikin on tehnyt pitkän uran tekstiilitaiteen sekä tekstiilin opettamisen maailmassa. Miten he päätyivät pitämään näyttelyn Hämeenlinnassa? Kaupunki on Vaarulan kotikaupunki ja taiteilijat halusivat pitää yhteisnäyttelyn molempien kotimaassa. Ensi keväälle on suunnitteilla yhteisnäyttely Islantiin.

Þórsdóttir on tehnyt urallaan paljon ryijyjä. Välillä tekemisessä oli tauko, mutta nyt halu tehdä ryijyjä on palannut. Monien luonnosten jälkeen hän päätti kutoa kaksi perussidosta, jotka olivat yleisimpiä Islannin asutuskaudesta 1700-luvulle asti; palttina ja toimikas. Avajaisissa taiteilija kertoi, että hän on käyttänyt teoksissaan samoja värisävyjä, kuin on ollut niissä kankaissa, joita Islanti myi ja maksoi myyntituloilla veroja Tanskan ja Norjan kuninkaille. Lisäksi Thorsdottirilla on näyttelyssä esillä paperisia sidosteoksia. Hän maalaa ajoittain vesiväriluonnoksia, jotka hän leikkaa siivuiksi ja punoo yhteen kokonaisiksi teoksiksi. Näyttelyssä on esillä kaksi punottua vesiväriteosta.

Taiteilijoiden lähtökohdat taiteen luomiseen eroavat hieman. ”Ragnheiður lähtee usein liikkeelle ideasta.” Vaarula kertoo. ”Minä taas usein tunteista ja tunnelmista.” Yksi teoksista on saanut inspiraationsa unesta jossa esiintyi hyvin puhdassieluinen persoona. Uni oli Vaarulan muistissa vielä aamulla, jolloin hän käänsi sen tekstiilin kielelle. Muita teemoja ovat arjen ilot, jota kuvaamaan taiteilija käyttää keltaista väriä. Hänelle väri merkitsee myös valoa ja aurinkoa. Vaarulan teoksissa pimeys ei kuitenkaan ole ahdistava vaan suojaava elementti.

Vaarula värjää langat itse kasviväreillä. Hän saattaa myös yhdistellä eri sävyjä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Kankaan sidokset ovat Vaarulan mukaan hyvin yksinkertaisia, mutta kolmiulotteisen kankaan aikaansaamiseksi se pitää sitoa jollain tavalla ensin kolmiulotteiseen muotoon.

Grafiikanpajan puolella Tiina-Katriina Mustonen esitteli lyhyesti näyttelynsä taustaa ja teoksia.

Mustosen teokset kuvaavat moniulotteisesti luomisen prosesseja, joihin sisältyy niin Raamatun luomiskertomus, kuin myös oman taiteellisen luomisen prosessi, uusien värien ja muotojen löytäminen, kuin pakon sanelemana, värttinäluun murtumisen myötä.  Alkuperäisenä tavoitteen oli tehdä näyttelyyn uusi sarja puupiirroksia, mutta menetelmä vaihtui toisenlaiseen työskentelytapaan. Lattojen työstäminen, värien telaaminen sekä vedostaminen onnistuivat käden loukkaantumisesta huolimatta, joten näyttelyyn valmistui värikkäitä monotypiavedoksista. Hän on aikaisemmin vedostanut pääasiassa mustalla ja sinisellä, Luomiskertomus – näyttelyssä mustaa on käytetty ainoastaan värien tummentamiseen.

Sidoksia-Bindingar ja Luomiskertomus näyttelyt nähtävillä Galleria Paperihuoneella 2.9.-28.9.2022

Aukioloajat ti-pe klo 13-18 ja la klo 12-16

Tervetuloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s